SATOA Siilinjärvi katuruokafestivaalia suunnitellaan elokuun alkuun

06.04.2023

SATOA -katuruokatapahtumassa paikalliset ravintolat ja ruoka-alan toimijat myyvät pieniä ruoka-annoksia – suolaista ja makeaa – paikallisista raaka-aineista taidokkaasti valmistettuna. Ruoka-annosten hinnat asettuvat noin 4-10 euron paikkeille, joten annoksia voi maistella useista kojuista ja samalla nauttia alueen festivaalitunnelmasta.

Päivien aikana järjestetään Siilinjärven torialueella ohjelmaa myös lapsille ja torilla voi tehdä ostoksia tuottajilta. Tavoitteena on luoda kiinnostavat puitteet kaikenikäisille kävijöille ja herkuttelun lomassa voi nauttia samalla tapahtuman ohjelmasta kuten paikallisten muusikoiden ja -taiteilijoiden esityksistä.

Supersuosittua SATOA ruokafestivaalia on järjestetty Kuopiossa ennen pandemiaa jo kuutena vuotena ja nyt tämä kaksipäiväinen tapahtuma pyritään järjestämään ensimmäistä kertaa myös Siilinjärvellä 4-5.8.2023. Herkuttelu alkaa perjantaina päivällä ja päättyy lauantai-iltana. Tapahtuman valmisteluista vastaa Siilinjärven kunta yhteistyössä Itä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten kanssa.

Tapahtumaan osallistumisesta kiinnostuneille ravintola-alan toimijoille ja yhdistyksille järjestetään infotilaisuus Siilinjärven kunnantalon valtuustosalissa keskiviikkona 19.4 klo 16.30 alkaen. Ilmoittautuminen infotilaisuuteen tästä linkistä:

https://link.webropol.com/s/SatoaSiilinjarviinfo

Infotilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etäyhteydellä.

Lisätietoja:

Kirsi Vartia MKN Itä-Suomi

kirsi.vartia(at)maajakotitalousnaiset.fi

p. 050 346 37 11

Pekka Turunen, Siilinjärven kunta

Kuva, joka sisältää kohteen teksti, ruoanlaittoväline

Kuvaus luotu automaattisestipekka.turunen(at)siilinjarvi.fi

p. 044 740 1130

”Tapahtuma on osa Agri Food Network -hanketta, johon odotetaan rahoituspäätöstä EAKR:sta.”

Katso lisää

Katso lisää

Kuva, joka sisältää kohteen teksti, ruoanlaittoväline

Kuvaus luotu automaattisestipekka.turunen(at)siilinjarvi.fi

p. 044 740 1130

”Tapahtuma on osa Agri Food Network -hanketta, johon odotetaan rahoituspäätöstä EAKR:sta.”

-->

Uutiset

Seuraa