Pohjois-Savon maukkaimmat makumuistot 2022 on valittu

25.03.2022

Pohjois-Savon maukkaimmat makumuistot 2022 on valittu: Neljä ruokalahjaa kilpailee huhtikuussa maailman parhaimpien ruokalahjojen titteleistä kansainvälisessä kilpailussa Espanjan Menorcalla

Pohjois-Savon herkullisia helmiä valikoitui kilpailemaan kansainväliseen World Food Gift Challenge kilpailuun, joka kisataan huhtikuun alussa. Kilpailuun sopiva tuote voi olla artesaanituote, ruokalahja, ruokatuote tai esimerkiksi ruokakulttuuriin tai ruoanlaittoon liittyvä tuote. Menorcalle matkaavat Lignell & Piispasen alkoholiton FINNA lakkakuohu, Ilmattaren kuumentamaton keskikesän hunaja, Ateljee Keltaisen Talon graafinen “Kalajuttu” keittiöpyyhe sekä Vaahteramäen Mumman ja Papan monikäyttöinen, käsin valmistettu kalankäsittelysetti. Maailmanluokan kilpailun organisoi ja tuomaroi IGCAT - Eurooppalaisten alueiden yhteistyöverkosto, joka edistää monialaista yhteistyötä ruokakulttuurin, matkailun, kaupunkikulttuurin ja taiteen alueilla. Kisassa palkitaan Euroopan maukkainpien maakuntien (European Regions of Gastronomy) ensiluokkasia tuotteita sekä saadaan kansainvälistä näkyvyyttä näille gastronomisille (ruokaan liittyville) lahjatuotteille sekä matkamuistoille. Aluekilpailu oli tarkoitettu pohjoissavolaisille, ensisijaisesti pienille sekä keskisuurille yrityksille, tuotteille, muotoilijoille ja tuottajille, ja siinä painotettiin vastuullisia arvoja, paikallista osaamista sekä alueen uniikkeja helmiä.

"Olemme kiitollisia saadusta tunnustuksesta! Hunajaa käyttäessä kannattaa jokaisen antaa arvoa sen pitkälle ja mielenkiintoiselle valmistusprosessille. Tavoitteemme on nostaa tuotteen arvostusta sen arvoon sopivalla pakkauksella. Me ihmiset olemme lähinnä sivusta seuraajia ahkerien mehiläisten kerätessä talteen luonnon upeat maut, Suomen valoisan kesän antimet. Hunajaa käyttäessä kaikki voivat tukea osaltaan mehiläishoitajien työtä ja samalla antaa panoksensa tärkeään luonnon pölytystyöhön. Ilmattaren keskikesän hunaja kuljettaa nautiskelijan Pohjois-Savon mäkisiin maisemiin ja muistoihin aurinkoisista kesäpäivistä." - Tanja Valta, Ilmatar Natural

Millaisia kommentteja voittajatuotteet kirvoittivat?

Ilmatar Midsummer Honey: “Todellinen artesaanituote, kaunis, paikallinen, mielenkiintoinen ja hieno tarina!” www.instagram.com/ilmatarnatural

Lignell & Piispanen FINNA: “Elegantti, tyylikäs pakkaus, vahva brändi. Hienostunut maku - ei liian makea ja lakka maistuu aidosti. Upea tarina, kansainvälisesti myös kiinnostava.” lignellpiispanen.com

Ateljee Keltainen Talo “Kalajuttu”: “Ostaisin myös itselle ja veisin lahjaksi, tuotteesta tuli hyvälle mielelle. Laadukas materiaali, veikeä ja hauska. Tarina meni heti läpi!” www.ateljeekeltainentalo.com

Vaahteramäen Mumma ja Pappa “Kalasetti”: “Tässä on hieno idea ja mainio lahjaksi, monikäyttöisyys on plussaa ja toimii niin kalalla kuin keittiössäkin. Muotoilu on kaunis, ergonominen ja käytännöllinen.” www.vaahteramaen.fi

Sen lisäksi, että kilpailulla voi saavuttaa sekä paikallista että kansainvälistä tunnettuutta, saa jokainen kilpailuun osallistuva yritys palautetta, kehitysehdotuksia sekä kommentteja kilpailun arvioraadilta, johon kuului Pohjois-Savossa 2022 kansainvälisen viennin, matkailun ja markkinoinnin ammattilaisia, kaupan alan toimija sekä ruoka- ja yritysasiantuntija. Kilpailussa saatua palautetta voi hyödyntää näin niin markkinoinnissa kuin tuotekehityksessäkin. Aluekilpailussa tutustuttiin, maisteltiin ja koettiin useita laadukkaita ruokalahjoja alueelta. Kilpailu oli tiukka ja tuotteista arvioitiin esimerkiksi pakkausten houkuttelevuus, materiaali sekä kuljetettavuus, brändin kiinnostavuus sekä hinta- ja laatusuhde, paikallisuus: yhteys seutuun ja paikallisten raaka-aineiden käyttö sekä tietenkin ruokatuotteiden maku, rakenne sekä käytettävyys. Myös tarinallisuus toi pisteitä - tukeeko se tuotetta ja kuinka kiinnostava se on. Edellisten vuosien voittajat sekä kansainvälisessä kilpailussa ovat menestyneet Willimaku lahjapakkaukset, Kauraparta gluteenittomat tuotteet, Kuopio Hunaja sekä Haapaniemen Matkailun Valkosipulihauki. Lue lisää World Food Gift Challengesta ja järjestäjä IGCATista https://igcat.org/world-food-gift-challenge/

European Region of Gastronomy Kuopio 2020-21: Kuopion alue ja Pohjois-Savon maakunta on saanut ensimmäisenä alueena Suomessa European Region of Gastronomy -tunnustuksen, jota voidaan verrata kulttuuripääkaupunki -titteliin. ERG-tunnustus kehittää myös monipuolisesti kulttuurin ohella gastronomian sekä ruoan ympärille kietoutuvia tapahtumia, maataloutta, koulutusta ja yrittäjyyttä. Herkullinen ruoka ja ruokaan liitettävät elämykset sekä kokemukset ovat vastuullisen liiketoiminnan kanssa toiminnan keskiössä. Tunnustus on askel pitkäjänteisessä kehitystyössä kohti kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettua Pohjois-Savon ruokamaakuntaa sekä houkuttelevaa ruokamatkailun kohdetta.  ERG -tunnustuksen myöntää eurooppalaisten alueiden yhteistyöverkosto IGCAT, joka edistää monialaista yhteistyötä ruokakulttuurin, matkailun, kaupunkikulttuurin ja taiteen alueilla. 

Maistuva, monimuotoinen, kestävä ja elinvoimainen Suomi: Maa- ja kotitalousnaiset on kansainvälisesti linkittynyt ruoka-, maisema- ja yrityspalveluja tarjoava asiantuntijajärjestö sekä kymmenien tuhansien maaseutuhenkisten ihmisten aktiivinen verkosto. Toiminnallamme rakennamme kestävää, osaavaa ja osallistavaa yhteiskuntaa. Tuomme suomalaista ruokakulttuuria esille monipuolisesti sekä ruoan sankaritarinat näkyviksi ja rakennamme osaltamme mahdollisuuksien suomea. 

Medialle

Valokuvat 2022 Local Food Gift Challenge Pohjois-Savo https://www.dropbox.com/sh/vtq66phlqpyckfk/AACjp-i-z_rAuh6GdRA1wM6Wa?dl=0

Video: European Food Gift Challenge Kuopiossa 2020 https://youtu.be/eEAjDekOWR8

Valokuvat: European Food Gift Challenge Kuopiossa 2020 https://www.dropbox.com/sh/w47i8s5u5xlvshj/AAAIreg6auPIEsKyUP8WpfC8a?dl=0 

Lisätiedot ja aineistopyynnöt: 

Niina Vänttinen 
Viestintäasiantuntija ja hankepäällikkö
MKN Itä-Suomi, European Region of Gastronomy Kuopio 2020-21
041 730 1443, niina.vanttinen@maajakotitalousnaiset.fi 

Katso lisää

Katso lisää

Seuraa