Maukkaita lahjoja

12.12.2022

Joulu on ruokalahjojen sesonkiaikaa. Muistamme ystäviä, naapureita ja työntekijöitä erilaisilla herkuilla. Korona-aika lisäsi ruokalahjojen myyntiä sekä paikallisten lähituottajien arvostusta, ja saman suuntauksen soisi jatkuvan lahjamarkkinoilla. Ruokalahjoissa on se mukava puoli, että ne harvemmin jäävät nurkkiin pölynkerääjiksi.

Pientuottajan tuotteet tehdään suurella sydämellä

Hyvä ruokalahja tarjoaa saajalleen luksusta ja makuelämyksiä, joita ei välttämättä itse raaskisi hankkia. Käsin tehnyt artesaanituotteet, jotka kertovat alueen ruokakulttuurista tai joilla on pitkä valmistushistoria alueella, ovat arvostettuja myös lahjoina. Ja Pohjois-Savostahan näitä löytyy; Lignell &Piispasen alkoholitalo on yksi Suomen vanhimpia lajissaan tai entäpä Rantalan Talakkunan arvokas työ perinteisen talkkunantekotaidon säilyttäjänä? Usein paikallisella tuotteella on myös kasvot ja kasvoilla tarina. Pientuottaja tekee työtä oma persoona edellä ja vastaa tuotteen laadusta henkilökohtaisella maineellaan.

Pakkaus herättää mielenkiinnon

Ostamme silmillämme – myös ruokalahjoja. Kun tuote on pakattu taitavasti, pysähdymme sen äärelle, ja siitä ei olekaan pitkä matka tuotteen hankkimiseen. Kaunis pakkaus ilahduttaa jo ulkonäöllään, mutta paras puoli on kuitenkin vasta edessä: avatun hillopurkin tai lämmitetyn glögin tuoksut ja makuelämykset ovat sitä ruokalahjan parasta antia. Huoneenlämmössä pitkään säilyvät tuotteet, kuten juomat, säilykkeet ja makeiset ovat suosittuja helppoutensa takia. Tällaisen ruokalahjan voi vaikkapa postittaa ystävälle kauemmaksi.

Joulumualiman navalle ostoksille

ERG Juhlavuosihanke on hartiavoimin tehnyt töitä alueemme ruokalahjatarjonnan kehittämiseksi. Olemme kannustaneet pientuottajia omien ideoiden eteenpäin viemiseen ja markkinointiin. Hankeaikana kehittyneen yrittäjäverkoston työ jatkuu Taste Savo -verkostona alueellamme. Siitä hyvänä esimerkkinä Kuopion Joulutorilta löytyvä Taste Savo -myymälä, jossa Ravintolamestarit myy paikallisten yrittäjiemme tuotteita – miten loistava esimerkki alueellisesta yhteen hiileen puhaltamisesta! Taste Savo -myymälästä löytyvät alueemme herkullisimmat ruokalahjat: sen glögitarjonta on maakunnan monipuolisin ja glögien kylkeen löytyvät erilaiset hillot, hunajat, jauhot, makkarat ja keittiötarvikkeet, joista on hyvä rakentaa suurempiakin lahjakokonaisuuksia. Kaupanpäällisiksi ostaja saa vielä reseptivihkosen tuotteista. Tervetuloa ruokalahjaostoksille ja kertomaan tuoteideoita ja -toiveita tulevaisuuden tuotteille! ERG Juhlavuosi -hankkeen työntekijä on myymälässä joka päivä ottamassa ideoitanne vastaan välittääkseen ne tuottajille eteenpäin.  

Taste Savo -myymälä on avoinna klo 10.00-18.00 joka päivä 20.12.2022 saakka!

Kommentoi


Viimeisimmät

Seuraa