Kuva olis kiva

23.09.2022

Matkailija houkutellaan kohteeseensa ja ruokatuote ostoskoriin kuvilla. Jos nettimaailman valintasivustoilla on kaksi tasavertaista tuotetta tai palvelua, asiakas valitsee sen, jonka kuvat ovat näyttävämmät ja laadukkaammat. Kuviin kannattaa siis panostaa oli sitten kysymyksessä säilykepurkki, ruoka-annos tai elämys järvellä.

ERG-Juhlavuosihanke on pyrkinyt antamaan hankekumppaneilleen apua kuvatarpeeseen. Olemme tuottaneet ja tallentaneet kuva- ja videomateriaalia sekä jakaneet kuvia tarvitseville alueorganisaatioille markkinoinnin tarpeisiin. Uskaltaudummekin nyt antamaan muutaman käytännön vinkin alueemme yrityksille.

Ota kuvia!  

Kuvamateriaalia on hyvä kerryttää varastoon. Et tarvitse kesäisiä kuvia juuri nyt, mutta tulee se kesä ensi vuonnakin ja silloin esitteiden ja sivustojen päivittäminen voikin olla ajankohtaista. Kannusta henkilökuntaa ottamaan kuvia ja jos heistä löytyy innokas harrastelijakuvaaja, anna hänelle toimeksianto kuvata ihan arkisia asioitakin toiminnassanne: pieniä pöytäkoristeluyksityiskohtia, nauravia työntekijöitä, logoja, ruoka- ja juoma-annoksia, hassuja tapauksia, asiakaspalvelua. Asiakkaita kuvatessanne on kuitenkin kohteliasta kysyä lupa kuvaamisesta ja siitä saako kuvaa käyttää yrityksen tarpeisiin. Useimmat ihmiset suostuvat ilomielin. Henkilökunnan ottamien kuvien laatuun ei kannata liikaa kiinnittää huomiota; kun kuvaa aikanaan tarvitaan, voidaan sitä siinä vaiheessa siistiä ja rajata. Jonkin henkilöstökoulutuksen aihe voisi olla käytännönläheinen valokuvauskurssi, jossa myös ohjeistetaan kädestä pitäen kuvien siirtäminen yhteiseen kuva-arkistoon.

Kuvattavana oleminen on iloinen asia

Tehkää työyhteisössä selväksi, että kaikkia saa ja pitää kuvata ja on iloinen asia päästä esiintymään yrityksen kuvissa. Suomalainen kursailu  apinasuodattimista ja ”en minä ole kuvauksellinen” ja ”kuvatkaa nuorempia ja nättejä” haudataan nyt kerrassaan kuuden metrin syvyyteen ja otetaan iloinen ja hyväksyvä asenne valokuvaukseen! Työntekijän on hyvä ymmärtää, että tässä ei ensisijaisesti kuvata hänen hieman mallista pitkäksi kasvanutta kampaustaan vaan yritystä ja sen toimintaa. Mitä enemmän kuvia räpsitään, sen luontevammalta kuvattavana oleminen alkaa tuntua.

Jaa kuvia!

Tallenna kuvat sellaiseen paikkaan, josta usea kuvamateriaalia tarvitseva ne helposti löytää. Pilvipalvelusta kannattaa jonkin verran maksaakin, jotta materiaalin saa yhteen paikkaan säilytykseen. Paljon käytettyjä kuvien varastopaikkoja ovat Drive, iCloud, OneDrive, Flickr ja Dropbox. Palvelun salasanat eivät saa olla yhden ihmisen takana. Varmuuskopioita voi toki ottaa myös ulkoiselle kovalevylle, mutta ne tuppaavat unohtumaan laatikoiden perukoille ja uudet työntekijät eivät usein edes tiedä näistä kuvavarastoista.

Kuvat voi järjestää kansioihin ja nimetä kansiot selkeästi tyyliin Kartanon joulukuvat 2022, Hedelmätarhakuvat sadonkorjuu 2022 jne. Siisti tiedostoista pois käyttökelvottomat,  epätarkat ja tuplakuvat. Kun kuvat ovat esimerkiksi pilvipalvelussa, on sieltä helppo jakaa linkki mainostoimistolle tai alueorganisaation ja kaupungin markkinointikäyttöön. Ja linkkejä kannattaa jakaa! Mitä useammassa paikassa yrityksen kuvat näkyvät, sen tunnetumpi yrityksesi on.

Hyödynnä ammattilaisia

 Kännykällä otetuilla kuvilla on oma paikkansa yrityksen toiminnassa, mutta kun tarvitaan mainoskampanjaan tai tuotelanseeraukseen laadukasta kuvaa esimerkiksi yrityksen ruokatuotteesta, kannattaa antaa tehtävä ammattilaiselle. Mieti ajoissa millaista kuvamateriaalia tarvitset, minkälaisessa ympäristössä kuvataan ja tee kuvauspäivän esivalmistelut hyvin, jolloin saat maksimaalisen hyödyn ammattilaiskuvaajan ajasta.

Käytä kuviasi

Kuvia tarvitaan nykyään moneen paikkaan. Niin nettisivut kuin perinteiset paperiset markkinointimateriaalit on päivitettävä säännöllisesti. Viikottain someen päivitettävää ravintolan ruokalistaa voisi elävöittää välillä kuva iloisesta kokista tai erityisen mehevistä raaka-aineista. Useimpien yritysten markkinointi ja näkyvyys on pääsääntöisesti somessa – jotta pysyt someaaltojen harjalla, on päivityksiä tehtävä viikoittain ja jokaiseen päivitykseen tarvitaan uusi kiinnostava kuva tai videonpätkä. Hyväntuuliset kuvat, yllättävät kuvakulmat, hauskat oivallukset, ihmiset ja eläimet tunnetusti kiinnittävät somesurffarin huomion.

Kommentoi


Viimeisimmät

Seuraa