Puijon lakialue koristellaan kurpitsoilla

to 08.10.2020

Puijo, kaupunkilaisten yhteinen olohuone, koristellaan torstaina 8.10. kaikkien iloksi kotimaisilla kurpitsoilla.

Syksy ja sadonkorjuu on muutosten aikaa. Tätä muutosta voi juhlia monella eri tavoin - halloween, kekri tai köyri - tärkeintä on, että ihmiset kaipaavat valoa pimeneviin iltoihin, tänä vuonna tavallistakin enemmän! Puijon lakialueen koristelusta vastaava tiimi on erityisen inspiroitunut siitä, miten ihmiset ympäri maata, ovat luoneet mitä hienompia koristeluja syksyn kurpitsoista.

Keväällä parvekkeita, terasseja ja pihoja somistettiin kukilla. Nyt samaa yhdessä tekemistä ja ajanviettoa perheen kanssa voidaan jatkaa kurpitsojen parissa!

Puijolla hyvän kurpitsavuoden satoa käytetään alueen koristeluun 300 kilon verran. Ylimääräisiä kurpitsoja ei haluta jättää peltoon, vaan niillä tuodaan iloa ihmisille sekä annetaan vinkkejä ja kannustetaan kurpitsan käyttöön somistuksessa ja ruokana. Kaiverrettujen kurpitsojen sisus hyödynnetään Puijon Majan ja Torniravintolan keittiöissä. Tällä tempauksella halutaan myös lisätä tietoisuutta upeista ja puhtaista kotimaisista raaka-aineista ja lähituotannosta. Lakialueelta saattaa löytää vinkkejä pohjoismaisesta ruokavaliosta sekä luonnon antimien hyödyntämisestä ja muita mielenkiintoisia sutkautuksia!

Tempauksen yhteistyökumppanina ja idean alullepanijana on Tuoreverkko Oy/Suvituore tuotteet. Kurpitsojen yllätyksellisen esillepanon ovat toteuttaneet talkoovoimin yhdessä, Sisustussuunnittelu Tiina Ruotsi, Heikkisen kukkatarha, Puijo Peak ja Ravintolamestarit. Kurpitsat ovat esillä vielä syysloman ajan ja sääolosuhteiden salliessa pidempäänkin. Kurpitsat tulevat tuottaja Heikki Lipiäisen tilalta Lappeenrannasta.

Kurpitsoja koristellaan ja laitetaan esille torstaina 8.10. klo 15-17 välillä.

Lisätietoja:

Ulla Kojonkoski

Tuoreverkko Oy

044 386 1261

ulla.kojonkoski@tuoreverkko.fi

Eeva Mertanen

Ravintolamestarit Oy

050 5690 636

eeva.mertanen@ravintolamestarit.net

Tulevia tapahtumia

ti 01.12.2020 | The Future of Food | Virtual Conference

EIT Food is Europe’s leading food innovation initiative, working to make the food system more sustainable, healthy and trusted. We believe that we are all responsible for and connected to the food that we eat, so we all need to work together to improve it​.

Katso lisää

ke 02.12.2020 | The Future of Food | Virtual Conference

EIT Food is Europe’s leading food innovation initiative, working to make the food system more sustainable, healthy and trusted. We believe that we are all responsible for and connected to the food that we eat, so we all need to work together to improve it​.

Katso lisää

la 19.12.2020 | Muuruveden Kylätalon jouluinen lounas la 19.12. klo 11 alkaen

Näin joulunalla Rantatien tienoon täyttää laatikoiden ja kinkun tuoksu. Tarjolla siin on jouluinen lounas: silliä, graavialohta, rosollia, salaattia, perinteisesti paistettua kinkkua kastikkeen, porkkana- ja lanttulaatikoiden sekä pottujen kera.

Katso lisää

ke 27.01.2021 | ERG-toimijoiden verkostoitumisaamu

Tervetuloa ERG-hankekumppaneiden verkostoitumisaamuun Ravintola Fonteen Siilinjärvelle 27.1.2021

Katso lisää

to 04.03.2021 | Maistellen Kuopiota -ruokakiertoajelu

Tule pohjoissavolaisten makujen, lähiruoan, savolaisen ruokakulttuurin ja Kuopion historian lähteille!

Katso lisää

ke 26.05.2021 | ERG-verkostoitumisiltapäivä: Lähituotteilla makua lautaselle

Tervetuloa ERG-verkostoitumisiltapäivään 26.5. klo 14.00 - 15.30. Aiheena Lähituotteilla makua lautaselle.

Katso lisää