Artikkelit jotka on julkaistu kategoriassa SATOA

ERG-hankkeissa toteutetut lopputyöt nostivat esiin yhteistyöverkostojen merkityksen

ERG-hankkeissa toteutetut lopputyöt nostivat esiin yhteistyöverkostojen merkityksen

ERG-hankkeissa toteutettiin Savonia AMK:n ohjauksessa kolme lopputyötä, joiden avulla pyrittiin saamaan kvantitatiivista ja kvalitatiivista tutkimustietoa sekä ulkopuolisen tekemää puolueetonta arviointia ja kehittämisideoita tulevaisuuden ruokamatkailun kehitystyötä varten Pohjois-Savon alueella.
Tutkimuksissa pyrittiin selvittämään ERG-tunnustuksen vaikutuksia itse alueeseen sekä yhteistyökumppaneihin kuten ravintoloihin, elintarvikeyrityksiin ja yhdistyksiin. Lisäksi pyrittiin löytämään tulevaisuutta ajatellen ne toimenpiteet, jotka hyödyttäisivät alueen yrityksiä ja ruokamatkailun kehittämistä tulevaisuudessa.  Kaikista lopputöistä nousi vahvasti esiin yhteistyöverkostojen kehittyminen ja laajentuminen ERG- alueella sekä yhteisöllisyyden nousu. Hankkeiden tarjoama näkyvyys lisäsi alueiden tunnettuutta ruokamatkailukohteena sekä lisäsi niin paikallisten ihmisten kuin yritysten tietoisuutta paikallisesta ruoasta, ruokakulttuurista ja lähiraaka-aineista sekä niitä tuottavista ihmisistä.
Mortonin konttiravintolaperhe tarjoaa laaturuokaa jo kuudella paikkakunnalla

Mortonin konttiravintolaperhe tarjoaa laaturuokaa jo kuudella paikkakunnalla

Ravintoa Mortonilla on takanaan yli 10 vuotta vauhdikasta menoa ja menestystä. Ensimmäiset viisi vuotta pyöritettiin Rautalammilla emäpitäjän olohuonetta ja legendaarista keikkaravintolaa, mutta vuonna 2015 päätettiin keskittyä konttiravintolatoimintaan. Tätä nykyä Mortonin kontit palvelevat Kuopiossa, Rautalammilla, Pieksämäellä, Varkaudessa, Joensuussa ja Helsingissä. Ravintolan historiassa on kuitenkin sen verran reilusti keikka- ja festaritaustaa, että kannattaa pysyä kuulolla tämän porukan tekemisistä silläkin rintamalla…
Olvi – Iisalmen lahja savolaisille ja muillekin janoisille

Olvi – Iisalmen lahja savolaisille ja muillekin janoisille

Olvi on tuottanut meille savolaisille todellista lähijuomaa jo yli 140 vuoden ajan. Olvin historia Iisalmessa alkaa jo vuodesta 1878, jolloin kokoonnuttiin pohtimaan panimon perustamista. Panimomestari William Gideon Åberg ja hänen vaimonsa Onni sen sitten perustivat ja yritys on juurtunut olennaiseksi osaksi niin Iisalmea kuin savolaisuutta.
Kuopion Kauppahalli – kaunotar sarjassaan

Kuopion Kauppahalli – kaunotar sarjassaan

Ennen kuin rynnistätte Kauppahalliin sisään, vilkaiskaapa hetki itse rakennusta; halli nimittäin valittiin vuonna 2020 Suomen kauneimmaksi kauppahalliksi.
 ”Warsinkin hallin kauniita päätyjä pysähtywät ihmiset katselemaan. Joshan koristukset owat tulleet wähän maksamaankin, niin yleisön tyytywäisyys niihin palkitsee sen. Entäs sitten se mukawuus ja siisteys, joka hallissa wallitsee! Ostawaan yleisöön tekee se kerrassaan iloisen waikutuksen ja iloissaan tuntuiwat siitä olewan myöjätkin. Eiwät nyt tarwitse wärjöttää sateissa ja pakkasissa, waan kuiwin ja lämpösin käsin saa jokainen kaupat tehdä.”, näin todettiin jo vuonna 1902 Kauppahallin avajaisista kertovassa lehtijutussa Uutis-Savossa.
Savolaisten keittiömestarien kerhossa

Savolaisten keittiömestarien kerhossa

Jokainen ammattikunta tarvitsee oman kokoontumisfooruminsa, jossa tavata ja vaihtaa ajatuksia kollegoiden kanssa sekä tehdä ammattikuntaa tunnetuksi suuren yleisön parissa. Savon keittiömestarit ry on vuonna 1976 perustettu humanitäärinen järjestö, jonka pääasiallisena tavoitteena on edistää jäsenistönsä ammattitaitoa ja yhteistyötä eri yhteistyökumppaniensa kanssa.
”Ihan mieletön makujen seikkailu!”  -  Harald tarjosi elämyksen tänäänkin

”Ihan mieletön makujen seikkailu!” - Harald tarjosi elämyksen tänäänkin

”Asiakkailta saamamme palaute on kaikkein tärkeintä ja palkitsevinta; haluamme tarjota heille unohtumattoman makuelämyksen viikinkien tyyliin”: kertoo ”Einar Punaparta” -  Viikinkiravintola Haraldin ravintolapäällikkö Tuomas Tiainen. ”Ihan mieletön makujen seikkailu” -lausahdus oli yksi parhaimmista asiakaspalautteistamme.
Rehdisti savolainen – Iso-Kallan Panimo

Rehdisti savolainen – Iso-Kallan Panimo

” Kesä 2020 oli jo loistava pandemiasta huolimatta, joten odotamme innolla, mitä tuleva pitää. Tapahtumia tulee olemaan enemmän ja tahdomme tehdä katuruokaa tekevien kanssa lisää yhteistyötä. Bellanrantaa kehitetään jatkuvasti puistomaiseen suuntaan, tänne ollaan rakentamassa hotelliakin Saanan kylkeen, joten alue tulee vilkastumaan entisestään. Laitetaan Bellanranta raikamaan!”
Bierstube: rehdin pubiruoan puolesta ja rakkaudesta olueen

Bierstube: rehdin pubiruoan puolesta ja rakkaudesta olueen

Olutravintola Bierstube täyttää 50 vuotta tänä vuonna! Onnea jo etukenossa tälle aikuisiän saavuttavalle olutravintolalle, joka on ollut samoissa tiloissa sen perustamisesta eli vuodesta 1971 asti! Ravintolan sisätila ei ole koolla pilattu, mutta tunnelma sisällä on taattu: intiimi, mutta sopivan boheemi ja kotoisa asiakkaiden nauttia mallasjuomia ja herkullista pubiruokaa.
Kaikkia houkutuksia ei tarvitse vastustaa

Kaikkia houkutuksia ei tarvitse vastustaa

Kun avaan oven, tuoreen kahvin ja vastapaistetun leivonnaisen herkullinen tuoksu leijailee vastaan. Ihmiset pöydissä rupattelevat iloisesti, pieni poika kauhoo kupista jäätelöä leveä hymy korvissa asti. Vitriini on täynnä toinen toistaan herkullisempia suolaisia ja makeita houkutuksia. En voi vastustaa kiusausta, kahvi ja syntisen hyvännäköinen pala kakkua, kiitos!

Orlovim, Solnyshko, Slava Popediteljam, Särsö, Lada, Tshizhovskaja – että mitä häh?

Orlovim, Solnyshko, Slava Popediteljam, Särsö, Lada, Tshizhovskaja – että mitä häh?

Jos bisnesideana on tuottaa EU:n pohjoisimpia kauppakelpoisia luomuhedelmiä, niin on varmaa, että ollaan sadon onnistumisen (ja viljelijän hermojen?) suhteen äärirajoilla. Talvituhoja on tullut, lajikkeita on pitänyt vaihtaa ja tuholaisten kanssa on opeteltu yhteiseloa. Tilan isäntä Panu Hiekkala toteaakin, että on opeteltu ja harjoiteltu, mutta hermot eivät ole menneet!

Oma maa mansikka, muu maa mustikka - vaikeat ruokavalinnat

Oma maa mansikka, muu maa mustikka - vaikeat ruokavalinnat

Suomalaisen ruoan päivänä on hyvä miettiä omia valintojaan, sillä kuluttaja on kuningas. Jokainen meistä on vallan kahvassa -ainakin mitä tulee käyttämämme ruuan ostopäätöksiin. Moni meistä paasaakin kruunu päässä kotimaisen ruuan puolesta, mutta jääkaapin sisältö voi kertoa jotain ihan muuta – no, kuninkaatkin harhautuvat aatteestaan, se on inhimillistä ja ymmärrettävää.
Ketterät Eväsmiehet

Ketterät Eväsmiehet

Olitteko kuulleet Eväsmiehistä? En minäkään ja se oli harmi. Tutustuttuani tähän yritykseen kuvailisin heitä ruokamaailman luottopakeiksi: rauhallisia, pitkän linjan ammattilaisia, jotka mahdollistavat ravintoloiden tähtiannoksille loiston ja paistattelun suosion välkkeessä; kun puraisette somepäivityksissä hehkutettua tai  ruokakilpailuissa palkittua  hampurilaista, löytyy välistä usein Eväsmiesten pihvi.
Laadukkaat luomukasvikset tulevat Juankoskelta

Laadukkaat luomukasvikset tulevat Juankoskelta

Onnistuneessa luomuviljelyssä ei voi mennä siitä mistä aita on matalin. Esimerkiksi lantun taimet ovat erityisherkkua kaalikärpäsen toukille, jotka rouskuttelevat lehdet parempiin suihin, ellei taimia suojata heti istutuksen jälkeen tuholaistorjuntaan tarkoitetulla verkolla. Onneksi kekseliäs ja perehtynyt viljelijä saa kasvit kasvamaan myös ilman kemiallisia lannoitteita ja kasvissuojeluaineita.

Pottu- Savolainen perusruoka!

Pottu- Savolainen perusruoka!

Nyt on pottuaika. Kesä on parhaimmillaan ja lähituottajien varhaisperunaa on saatavilla toreilla ja kaupoissa. Varhaisperuna on meille suomalaisille odotetuimpia kesän herkkuja. Sopivan pienet perunat, ohuet kuoret, lyhyt keittoaika ja elegantti maku – siinä meillä on nopea kesäruoka, joka ei kaipaan kaverikseen kuin voita ja silliä!
Alkukesä on viljelijälle toivon aikaa

Alkukesä on viljelijälle toivon aikaa

MTK-Pohjois-Savon alueella toimii 20 MTK-yhdistystä. MTK-yhdistykset ovat maanviljelijöiden, metsänomistajien ja maaseutuyrittäjien paikallistason etujärjestöjä ja vaikuttajia. Yhdistykset järjestävät monipuolisesti paikallistason toimintaa ja tilaisuuksia jäsenilleen.

Viimeisimmät

Seuraa