Satoa Kuopio Food Festival siirtyy vuoteen 2022

04.08.2021

TIEDOTE, JULKAISUVAPAA

Elokuinen ruokatapahtuma Satoa Kuopio Food Festival siirtyy vuoteen 2022. Festivaalin toteutumiseen vaikuttaa niin ravintola-alan työntekijäpula kuin vaikeasti ennustettava vallitseva tilanne.

Satoa Kuopio Food Festival on päätetty siirtää vuoteen 2022 järjestäjän sekä toimijoiden yhteisellä päätöksellä. Suurin syy tapahtuman siirtämiseen on ravintola-alan resurssi- ja työvoimapula sekä vallitsevan tilanteen ennustamattomuuden tuomat riskitekijät. Tapahtuman toteutusta suunniteltaessa otettiin huomioon mahdolliset kesän aikana tapahtuvat muutokset, ja viimeiset päätökset tuotannon etenemisestä päätettiin siirtää heinäkuusta elokuun alkuun, mahdollisimman lähelle tapahtumaa.

Työvoimapulasta on uutisoinut jo heinäkuussa esimerkiksi Yle. ”Koko maata koetteleva ravintola-alan työntekijäpula näkyy myös Itä-Suomessa – tuhansia alan työpaikkoja jää täyttämättä. Työntekijät painavat pitkää päivää paikatessaan tekijävajetta. Työvoimapulaa on pahentanut entisestään koronaepidemian myötä alan yllä leijuva epävarmuus.

– Alueella olisi tuhansia työpaikkoja tarjolla, mutta ei ole työntekijöitä. Etenkin viikonlopuille on todella vaikea saada työntekijöitä, MaRan Itä-Suomen paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Mika Hämäläinen sanoo Ylen artikkelissa. Hämäläisen mukaan korona-aikana moni on siirtynyt muille aloille, esimerkiksi kaupan alalle tai rakennusteollisuuden puolelle. Ravintola-alalle hakeutuu myös vähemmän uusia opiskelijoita kuin takavuosina.” Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-12030426.

Myös herkästi muuttuva vallitseva tilanne tuo vaikeasti ennustettavia riskejä niin tapahtuman tuotannolle kuin ravintolatoimijoille. Esimerkiksi taloudelliset riskit ja hävikin mahdollisuus ovat suuret, sillä ruokatarjonnan valmistelu sekä raaka-aineiden ja rakennustekniset tilaukset vaativat pitkän valmisteluajan. Tapahtumassa on perinteisesti ollut noin 20 000 kävijää kahden päivän aikana Puijonkadun ja Kauppakadun torinpuoleisella alueella. Vastuullisena toimijana tapahtuman järjestäjä ei välttämättä pystyisi takaamaan turvavälien noudattamista. Ruokatapahtumassa myös maskien käyttäminen oikein ohjeiden mukaan toisi haasteita.

Vaikka oikeudellisia edellytyksiä AVIn asettamille kokoontumisrajoituksille kiihtymisvaiheessa olevalle Pohjois-Savossa ei juuri tällä hetkellä ole, Aluehallintovirasto seuraa tiiviisti epidemiatilanteen kehittymistä sen koko toimialueella ja arvioi kokoontumisrajoitusten asettamisen tarvetta aktiivisesti yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Maakunnan alueella on järjestetty viimeaikoina useita suuria tapahtumia, jotka voivat vaikuttaa ilmaantuvuuslukuihin. Aluehallintoviraston päätöksenteko asiassa perustuu tartuntatautilakiin, jonka mukaan aluehallintovirasto voi kieltää yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset yhtä kuntaa laajemmalla alueella, jos se on välttämätöntä epidemian leviämisen estämiseksi. Esimerkiksi leviämisvaiheeseen siirtyneet Varsinais-Suomen Länsi- ja Sisä-Suomen Aluehallintovirastot ovat määränneet kokoontumisrajoituksia elokuulle. Alueilla ulkotiloissa yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi järjestää, jos osallistujamäärä on enintään 50 henkilöä.

Satoa ruokafestivaali Suomen ruokamatkailukilpailun finaalissa osana Euroopan ruokamaakunta-tunnustusta

SATOA Kuopio Food Festival juhlii ylpeästi pohjoissavolaisten satokauden makuja katuruokakulttuurin hengessä pop up ravintoloissa Kuopion keskustassa perinteisesti elokuun lopulla. Ruokafestivaali valittiin Hungry for Finland –valtakunnallisen ruokamatkailukilpailun finaaliin osana Europen Region of Gastronomy 2020-2021 -kokonaisuutta. https://www.tastesavo.fi/uutiset/hungry-for-finland-%E2%80%93valtakunnallinen-ruokamatkailukilpailu-2021

Yksi tapa lisätä Pohjois-Savon ruokamatkailua ja vetovoimaa on kehittää vuosittaisia tapahtumia. Vaikka korona kurittaakin tapahtumia ja osa on jouduttu siirtämään vuodelle 2022, aukeaa niiden kehitykselle myös uusia suuntia. https://www.tastesavo.fi/uutiset/koronavuodesta-virtaa-timanttien-hiomiseen-ja-vastuullisuuden-vahvistamiseen

European Region of Gastronomy on kansainvälisesti arvostettu tunnustus, joka myönnetään vuosittain yhdelle tai useammalle eurooppalaiselle alueelle. Tunnustus Pohjois-Savon ja Kuopion alueella on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Maailman ruokamatkaliiton (WFTA) viime vuonna tekemässä tutkimuksessa 86 prosenttia matkailijoista kertoi, että heidän matkakohdevalintaansa vaikuttaa sen ruoka- ja juomatarjonta.  ERG -tunnustuksen myöntää eurooppalaisten alueiden yhteistyöverkosto IGCAT, joka edistää monialaista yhteistyötä ruokakulttuurin, matkailun, kaupunkikulttuurin ja taiteen alueilla.

Kokonaisuus toteutuu Itä-Suomen ProAgrian & Maa- ja kotitalousnaisten, Kuopion kaupungin, SavoGrown sekä Savonia AMK:n hankeyhteistyönä. Toiminnallisten ja viestinnällisten kehityshankkeiden avulla alueen ruokamatkailu, laadukkaat elintarvikkeet ja palvelut nostetaan valokeilaan niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Mukana European Region of Gastronomy kokonaisuudessa on jo nyt yli 80 yritystä, tapahtuma­toimijaa, oppilaitosta ja kehittämisorganisaatiota koko maakunnan alueelta. Yritykset saavat osaamista sekä konkreettista tukea tuotteidensa brändäykseen, tuotekehitykseen, markkinointiin, myyntiin ja vientiin osana pohjoissavolaista vastuullista ruokamatkailubrändiä. Tunnustus on askel pitkäjänteisessä kehitystyössä kohti kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettua Pohjois-Savon ruokamaakuntaa sekä houkuttelevaa ruokamatkailun kohdetta.  

ERG Juhlavuosi -hankkeen toimenpiteillä pyritään monipuolistamaan Kuopion alueen ja Pohjois-Savon ruokatuotantoa olemassa olevissa tapahtumissa osana ERG Juhlavuoden ohjelmaa ja siten kasvattamaan entisestään alueen yritysten osaamista verkostoitumalla vahvasti alueen toimijoiden kanssa palveluiden tuottamiseksi ja kehittämiseksi. Hanke myös testaa yhteistyössä alueen yritysten kanssa kehitettyjä matkailupalveluita ja pilotoi uusia palveluita ja palvelumalleja. https://www.tastesavo.fi/juhlavuosi

Lisätietoja:

Lisätietoja ERG Juhlavuosi -tiimi, Satoa ruokafestivaalien tapahtumatuotanto ja viestintä

Taina Laitinen, Niina Vänttinen (Itä-Suomen ProAgria & Maa- ja kotitalousnaiset) https://www.tastesavo.fi/yhteystiedot

Satoa Kuopio Food Festival kuvat: https://www.satoa.fi/kuvia/galleria/

ERG Mediapankki: https://www.dropbox.com/sh/0zqu34qz53tb0mu/AAD5HbOP-64urkBBeJzyEXnFa?dl=0 (myös Satoa)
Youtube https://youtube.com/playlist?list=PLm5DI0Yvfc_52ihYwN6Linx4kahpFhi-h
 

Katso lisää

Katso lisää

Seuraa